Kasvojen kohtaaminen

Karhu lähestyy pitkän, ”pimeän” talven jälkeen katseessaan tietoisuus läsnäolostani. Olen luonnollisesti piilokojussa, mutta on täysin selvää, että en ole mitenkään piilossa häneltä. 

Karhun näköaisti on päivänvalossa huonompi kuin ihmisellä, mutta sen muut aistit kuten haju- ja kuuloaisti ovat meihin verrattuna ylivertaiset.

Hän siis tervehtii hajuani. Ja näin teen myös minä, vaikka en osaa lukea tätä hienovaraista hajujen kieltä. Koen kuitenkin syvenevää tunnetta kunnioituksesta, läsnäolon hyväksymisestä.

Karhu merkitys ihmismielen tiedostamattoman symbolina on vahva. Kahdella jalalla seistessään sen olemus on hätkähdyttävän ihmismäinen.

Filosofian tohtori, psykoanalyytikko Clarissa Pinkola-Estens kuvaa karhun yhteyttä moniin jumalattariin kytkeytyvään mytologiaan. Jumalattaret kuten Artemis, Diana ja La Muerte antavat naisille kyvyn jäljittää, ymmärtää ja kaivaa esiin asioiden psyykkisen olemuksen.

Karhunpentu on saanut valkean kauluksen

Ainuilla, alkuperäiskansalla Japanissa, on puolestaan pitkät perinteet, jossa luonnolla ja eläimillä on tärkeä rooli. Karhu on yksi merkittävimmistä eläimistä Ainu-mytologioissa ja kulttuurissa. Kauluskarhua pidetään pyhänä olentona, joka sai valkoisen merkin kaulaansa buddhalaiselta Kwan Yin -jumalattarelta. Hänen nimensä merkitsee ”hän-joka kuuntelee maailmaa” tai ”kuuntelevaa ääntä”. Kwan-Yin on syvän myötätunnon jumalatar ja karhu on hänen lähettiläänsä.

Konkreettista kokemusta karhun läheisyydestä on vaikea selittää. 

Monet psykoanalyysin kehittäjät ja filosofit kuten, liettualaissyntyinen ranskalainen filosofi  Emmanuel Levinas (1906-1995 ) korostavat ”on puhuttava siitä mistä ei voi puhua”- tavoitteen tärkeyttä. Tämä on todella filosofista eikä mitenkään yksinkertaista. Minulle tämä tavoite on muodostunut jonkinlaiseksi intohimoksi. Se on halua ymmärtää jotain, mitä ei voi täysin selittää. Ymmärtäminen vaatii luottamusta kokemuksellisuuteen ja sen sietämistä, että ajatukset jatkuvasti karkaavat ajattelijalta. 

“Toinen” on erillinen itsestä

Levinas nostaa käsitteen ”Toinen” keskiöön kuvatessaan toista ihmistä tai olentoa, joka on erillinen itsestä. Määrittämätön.

Meille ihmisille toisen pitäminen ”Toisena” on vaikeaa. Pyrimme helposti määrittämään toisen ihmisen omien kokemustemme kautta. Tietämisen ja toisen määrittelyn tarve on sitä suurempaa, mitä turvattomammaksi itsemme koemme sisäisesti (tietoisesti tai tiedostamatta) tai ulkoisten olosuhteiden johdosta. Tämä ”tietämisen”  tarve tekee vaikeaksi, jopa mahdottomaksi, aidon dialogin syntymisen.

”Kasvojen kohtaaminen” ei ole vain fyysinen kohtaaminen vaan nimenomaan ilmaus siitä, kuinka toisen olennon yksilöllisyys ja ainutkertaisuus tulevat kokemusmaailmaamme

Levinas puhuu laajasti ja syvällisesti ”Kasvojen kohtaamisen” merkityksestä. Tällä hän tarkoittaa myös koko ihmisen ilmaisevaa olemusta. Tämä on tulkittavissa myös muiden elollisten kohtaamisessa vaikuttavaksi voimaksi.

Palaan ajatukseen ”hajuilla tervehtimisestä”. Siihen liittyvät tuoksun lisäksi esimerkiksi äänet, eleet ja monet asiat, joista emme ole toisen läheisyydessä millään lailla tietoisia.

”Kasvojen kohtaaminen” ei ole vain fyysinen kohtaaminen vaan nimenomaan ilmaus siitä, kuinka toisen olennon yksilöllisyys ja ainutkertaisuus tulevat kokemusmaailmaamme.

Karhu pysyy helpommin ”Toisena” kuin ihminen. Ainakin minulle. Minulla ei ole tarvetta sijoittaa siihen petomaisuutta tai uhkaa. Se vaikuttaa minuun olemassaolollaan, resonoi alueita minussa, joita en osaa sanoittaa - tietämisestä vapaita alueita. En pyydä siltä mitään eikä se pyydä minulta mitään. Voin vain vaikuttua. Ainoa kysymys, johon tässäkin kohtaamisessa vaaditaan vastausta, on oikeus olemassaoloon. 

Ihmisen, lajitoverin, kohtaaminen on  monimutkaisempaa. Siihen liittyy biologinen tarve jonkinlaiseen huomioimiseen, vuorovaikutukseen ja liittymiseen. Tämän tarpeen myötä myös vaikeudet niissä astuvat esiin.

”Älä tapa” ei rajoitu vain fyysiseen tappamiseen, vaan se viittaa laajemmin eettiseen velvollisuuteen suojella toista ihmistä ja kunnioittaa hänen olemustaan

Levinasin teoria, johon tulen palaamaan kirjoituksissani usein, kiteytyy Kasvojen kohtaamisen hetkessä ennen tietoista mieltämistä tapahtuvaan kysymyksen asettamiseen ”Älä tapa” (”Ne tue pas”). 

”Älä tapa” ei rajoitu vain fyysiseen tappamiseen, vaan se viittaa laajemmin eettiseen velvollisuuteen suojella toista ihmistä ja kunnioittaa hänen olemustaan.

Eettinen vastuu, jota Levinas tarkoittaa, ei siis perustu tietoiselle harkinnalle ja säännöille poiketen näin monista muista eettisistä teorioista. 

Eettinen vastuu ei ole jotain, minkä voimme valita tai kieltää tietoisesti, vaan se on alati läsnäoleva vaatimus, joka meille lankeaa toisen ihmisen ”kasvojen” edessä.