Suden arvet

Kuhmossa rajavyöhykkeellä sisäiseen mielikuvista, tarinoista ja tunteista muodostuvaan maailmaani astuu erämaan usvasta susi. Ei mikä tahansa susi. Se on lauman alfauros. Sen arpiset kasvot kertovat matkasta johtajaksi. Se on niin mykistävän vaikuttava, että aluksi sen kuvaaminen on mahdotonta. Joku  syvällä uinuva ikiaikainen yhteys herää.

Erämaassa tuossa hetkessä, kuin ennenkin ja tulevaisuudessa, koen voimakkaasti tippuvani todellisuuteen ihmisten kelluvasta maailmasta.

Olen palannut kuviin hänestä usein. Suhde ottamiini kuviin on suojeleva. Hetkiin, jotka ovat jo menneet,  joista kuvat ovat jälkiä liittyy toisinaan syvää merkityksellisyyttä sisäisessä maailmassani. Kuvat ovat minulle enemmän kuin otoksia.  Tuntuu, että haluan hautoa niitä, joskus vuosia. Tästä sudesta on tullut symboli taistelijasta, joka saa lauman luottamuksen johtaa sitä yhteisessä selviytymisessä. Susilaumassa johtajuus ei tarkoita koskemattomuutta, vaan vastuuta koko laumasta. Jälkeläisistä huolehtiminen on kaiken keskiössä.

Japanilaisessa Kintsugi perinteessä rikkoutunut esine korjataan kultaisella saumalla. Rikkoutuneen esineen ”arvet” tehdään näkyviksi ja koko astia kauniimmaksi ja arvokkaammaksi. Sen kullatut saumat tekevät siitä vahvemman ja kestävämmän

Meidän ajassamme ihmisellä, ainakaan kotimaassamme, konkreettiset arvet taistelussa olemassaolosta ja turvasta ovat harvinaisia. Arvet ja haavat liittyvät psyykkiseen taisteluun. Ei ole harvinaista, että tässä taistelussa taistelukentän keskiössä tuottavuuskeskeisessä kulttuurissa, työelämässä, olevat saavat ensimmäisen, toisen ja kolmannen burnout haavan.

 Japanilaisessa Kintsugi perinteessä rikkoutunut esine korjataan kultaisella saumalla. Rikkoutuneen esineen ”arvet” tehdään näkyviksi ja koko astia kauniimmaksi ja arvokkaammaksi. Sen kullatut saumat tekevät siitä vahvemman ja kestävämmän. Tämä filosofia on kaunis ja myös minulle toistuvasti psykoterapeutin työni kautta todistettu.

Oireet ja haavat ovat “puhetta” jota pitää kuunnella

Martti Siirala ( 1922-2008,  psykoanalyytikko, psykiatrian dosentti )  on sanonut hätkähdyttävällä ja ajatuksia herättävällä tavalla: ”Emme paranna sairauksia vaan sairaudet parantavat meitä”. Kun katsomme psyykkisten oireiden alle, niin yksilössä kuin yhteiskunnassa alamme ymmärtää, että oireet ja haavat ovat “puhetta” . Ne voidaan konkreettisesti ymmärtää viesteinä ja opasteina olosuhteiden muuttamiseen, jos niin valitsisimme tehdä. Muutos tapahtuu yksilöllisellä ja kollektiivisella tasolla.

Kultaiset saumat eivät ilmesty astiaan itsestään, astia ei voi korjata itse itseään. Tarvitaan toisia. Pelkkä oireiden tukahduttaminen ei riitä, tarvitaan kultaa.

Yksilö ja yhteisö rakentuvat molemmat siitä, mikä on näkyvää, havaittua, todistettua ja  tunnustettua. Nämä taso on helppo havaita ja siihen on helppo takertua. Kuitenkin suurimmalta osaltaan, syvimmältä olemukseltaan yksilön ja yhteisön kokonaisuus koostuvat siitä mikä ei ole näkyvästi esillä eikä tietoisesti tavoitettavissa.

Meillä Suomessa on jo sukupolvia, jotka eivät ole kokeneet konkreettista sotaa. Kuitenkin juuri tuolla tiedostamattomalla tasolla sodan kauhut ja sen jälkiseuraukset  jylläävät jokaisen ihmismielen ja myös kollektiivisen tiedostamattoman uumenissa.

Näitä ongelmia ei pysyvästi voida ratkaista voimalla ja tukahduttamalla. Näin kuitenkin tapahtuu toistuvasti ja kaikkialla. 

Martti Siirala on nimennyt tämän sukupolvien taakkasiirtymäksi. Kyse on tunnekuormasta joka siirtyy näkyvästi oireiden ( sairauksien, niin psyykkisten kuin somaattisten, moninaisten riippuvuussairausien) muodossa, niin pitkään kunnes oireita aiheuttava tunnekuorma tulee yksilöltä yhteisesti jaetuksi. On suuri virhe hahmottaa yksilön sairastumista vain yksilön itsensä tai perhepiirin vastuulle. Kun yhteisö ei ota yhteistä taakkaa kannettavakseen, syyt jäävät historiaa toistavaksi lähteeksi.

Yksilön hyvinvoinnin saavuttaminen ei ole päätepiste, se on vasta alku

Mielenterveyspolitiikkaa ohjaa koko ajan suuremmalla painoarvolla tuottavuus. Apua mielenterveyden ongelmiin on helpointa (esimerkiksi Kelan tukemana) saada jos yksilö omaa kohtuullisen toimintakyvyn ja on osallinen työelämässä tai on etenemässä kohti tuottavuutta.

Työni psykoterapeuttina pääosin tämän kohderyhmän kanssa on tuonut elämääni merkityksellisyyttä. Tuottavuus aspekti jota tähän työhön liittyy väistämättä, järjestelmän vaatimusten vuoksi, ei kuitenkaan erityisesti sitä tuo. Merkityksellisyyttä luo ymmärrys yksilön hyvinvoinnin vaikutuksesta koko yhteisöön, vahvistumisesta ja valinnanmahdollisuuksien laajenemisesta sekä kultaisten saumojen muistutus yhteyden merkityksestä.

Toinen kysymys jolle ei kohdisteta riittävästi huomiota, jos ollenkaan ; mikä on motiivi vimmaisesti pysyä  ”näkyvän, havaitun ja todistetun” tasolla myös tarkasteltaessa psyykkistä hyvinvointia ja sen hoitoa.  Tiedostomassa mielessä sen vaikuttimena on sama motiivi kuin oireen muodostuksessa. Se on keino olla  tulematta kosketukseen  henkilökohtaisen ja kollektiivisen  tiedostamattoman tunnekuorman kanssa.

Moninaiset riippuvuusoireet ajassamme kertovat myös tästä. Tämä kaikki ohjaa  kollektiivisessa tiedostamattomassa syrjivää, varsinkin vakavia mielenterveyden häiriöitä sairastaviin taakan kantajiin kohdistuvaa, politiikkaa ja asenteita. Mitä vaikeampia asioita ja tunteita oireiden muodossa halkeamisista tihkuu, sitä vaikeampi niihin on saada riittävää apua, kannattelua ja aitoa jakamista. Sairauden oireet, vallanväärinkäyttö ja väkivalta lisääntyvät. Kultaisia saumoja ei synny.

Jos palaan susiin. Ah…heti helpottaa. Villieläimet eivät kanna mukanaan sukupolvien taakkaa. Niiden kommunikaatio on suoraa, paljasta ja tilanteen vaatimaa. Niiden ruumiit eivät ole oppineet torjumaan tunteita tiedostamattomaan ja luomaan kelluvaa todellisuutta.

Arpikuonoinen susi on lauman alfa, arvet kertovat tarinan siitä. Se on selvinnyt ja kantaa vastuuta koko lauman tulevaisuudesta kunniamerkkiensä näkyessä.

Erämaan ja koskemattoman luonnon kauneus on todellisuutta. Se on kaiken alla, ympärillä ja väleissä. Se viestittää toivosta, jatkuvuudesta, syntymän ja kuoleman kauneudesta. Todellisuus on käsittämättömien, eri elämänmuotojen, vuorovaikutussuhteiden kietoutumista  tarkoituksen mukaiseksi, elämää sykkiväksi ja ylläpitäväksi voimaksi.